Yövuorot synnärillä

Vihdoin jotakin kerrottavaa opiskeluihin liittyen, jee! Elikkäs palailtiin torstaina Sambiasta ja lomailumorkkisten takia haluttiin vielä mennä Tiian kanssa töihin loppuviikoksi. Paljon oltiin kuultu etukäteen synnärin toiminnasta ja eroavaisuuksista Suomeen verrattuna, joten haluttiin itse mennä kokemaan tuo osasto. Tiedän, ettei synnäri varsinaisesti kuulu oman kirurgian tai mielenterveyden harjoitteluni alaisuuteen, mutta pakko tällaiset mahdollisuudet on käyttää hyödyksi! Suomessa ei ole tällaista mahdollisuutta! Synnäri on erittäin suosittu niin paikallisten opiskelijoiden kuin myös vaihtareiden kesken, joten päivävuoroihin oli aivan turha edes ajatella menevämme. Päivävuoroissa siellä saattaisi olla jopa 20 opiskelijaa. Paikallisten opiskelijoiden tulee suorittaa harjoitteluidensa aikana 25synnytystä päästäkseen ns. seuraavalle tasolle. Täällä ei siis ole kätilöitä, sairaanhoitajat ja lääkäriopiskelijat suorittavat synnytykset. Päätimme siis kokeilla yövuoroa, jotta pääsisimme tekemään muutakin kuin tihrustamaan synnytyksiä oven raosta. 

Meidät otettiin osastolle ilolla vastaan ja saimme pienen perehdytyksen osaston saloihin. Osasto koostuu vastaanotto/poliklinikkahuoneesta, muutamista potilashuoneista, kahdesta aktiivivaiheen huoneesta, kolmesta synnytyssalista sekä leikkaussalista. Synnytykset olisi tarkoitus suorittaa synnytyssaleissa ja joissakin tapauksissa myös aktiivivaiheen huoneissa, mutta omien kokemuksieni mukaan näin ei ole. Synnytykset pääsääntöisesti tapahtuivat aktiivihuoneissa ja potilaan omassa huoneessa. Meidän lisäksi ensimmäisenä yönä paikalla oli vain yksi paikallinen opiskelija ja kaksi muuta yötä saimme olla kaksistaan. 

Tunnin välein tulee potilashuoneisiin sijoitetulta äideiltä mitata vitaalit sekä tunnustella vauvan asentoa sekä ottaa vauvan sikiökäyrä ja verenpaine. Tätä nakkia yritettiin nakittaa meille illan aikana, vaikka nimenomaan tulimme oppimaan synnytyksestä. Vitaalit osaamme jo ottaa,  emmekä sen takia halua menettää muuta toimintaa! (Varsinkin kun nakitukset tapahtuvat niin, että me teemme vitaalit kun muut sairaanhoitajat juoruilevat toimistolla syöden potilaiden ruokia.)  Onneksi sairaanhoitajat ymmärsivät ja antoivat meidän olla mukana synnytyksissä. Itse pääsin kolmen yövuoron aikana olemaan mukana noin 13 synnytyksessä. Menin sekaisin laskuissa, sillä vauvat alkoivat joka yö pulpahtelemaan maailmaan samaan aikaan, joten ei siinä ehtinyt laskemaan. Yhteensä osastolla noina kolmena päivänä syntyi noin 60 lasta, aivan käsittämätön lukumäärä! Synnytyksen jälkeen äitiä ja lasta tarkkaillaan tunnin verran, jonka jälkeen heidät siirretään vuodeosastolle.

Täällä ei siis tunneta käsitettä "potilaan kohtaaminen ja vuorovaikutus". Äidit saavat erittäin tylyä kohtelua, vaikka eivät tekisi mitään väärää. Yhtä äitiä käskettiin ensikerralla synnyttämään yksin kotona, koska hän huusi niin paljon kivusta. Kipulääkkeitä ei anneta ja avunanto synnytykseen annetaan vasta ponnistusvaiheessa. Muutaman otteeseen vauvat syntyivät ilman minkäännäköistä apua, sillä äitien huutoa ei oteta todesta. Mirja otti kerran kopin vauvasta, muuten se olisi pudonnut lattialle. Kun äiti huutaa hoitajaa paikalle, tulee hänen selvästi kertoa hänelle, että hänen tekee mieli ponnistaa. Muussa tapauksessa hoitaja katsoo potilaan papereista kuinka monta senttiä hän on ollut viime tutkimuksen aikana auki. Jos se on ollut alle 10cm, hoitaja lähtee takaisin toimistoon syömään ruokia. Itse kohtasin tässä kirjaamisessa paljon ongelmia esim. kun pyysin hoitajaa tulemaan tarkistamaan potilaan tilanteen, tutki hoitaja hänet ja sitten tarkisti aikaisemmat kirjoitukset. "Ai tännehän on kirjoitettu vasta tunti sitten, ei minun tänne tarvitse mitään kirjoittaa nyt". Niin, ei edes sitä, että potilas oli auennut 4cm lisää aikaisemmasta. Näiden takia hoitajilla tuli usein todella kiire auttamaan synnytyksissä. Monesti lapsen pää oli syntynyt, ennen kuin steriili synnytyspakkaus oli ehditty aukaista. Muutamaan otteeseen äiti talutettiin synnytyssaliin, vaikka lapsen pää näkyi jo. 

Opin osastolla todella paljon synnytyksestä ja osaisin itsekin suorittaa synnytyksen aivan varmasti. Täällä se olisi myös mahdollista halutessaan. En kuitenkaan halunnut sitä tehdä, vaikka sitä ehdotettiin, sillä siinä olisi vaara, etten saisi apua ollenkaan. Kun hoitajat tietäisivät, että haluisin tehdä sen ja pystyisin siihen, hoitajat varmasti käyttäisivät tilannetta hyödykseen. Tekisin varmasti koko vuoron kaikki synnytykset itsekseni….

Oman mielenterveyteni kannalta en näiden kolmen vuoron jälkeen halua mennä takaisin osastolle. Käytös, jota äidit kohtaavat, on aivan kauhea. En ikinä haluaisi synnyttää Katuturan sairaalassa. Tai jos synnyttäisin, ostaisin apteekin tyhjäksi kipulääkkeistä ja antaisin vaihtariopiskelijan suorittaa synnytyksen. Myös omasta opiskelijan näkökulmasta katsottuna osasto ei ole oppimisen kannalta ideaali. Ohjausta on vaikea saada ja sitä on vaikea ymmärtää. Opetustyyli on myös todella nöyryyttävä ja osastolla saa itsensä tuntea todella typeräksi. Kysymys saattaa olla todella helppo, mutta kun hoitajien puheesta vain ei yksinkertaisesti saa mitään selvää. Heille on vaikea ymmärtää, että englanti ei ole oma äidinkieli, joten kaikki sanat eivät ole hallussa. Kysyessäni muutamaa sanaa, sain vastaukseni käsiviittomisia. Selvä homma. Pitäisi hankkia internet puhelimeen niin pystyisi googletranslatettamaan sanoja! Hoitajat myös olettavat, että saavat tarvitsemansa välineet 10sekunnissa. Mikäli et pysty tähän ihmetekoon, alkaa hoitaja naputtaa kelloaan ja huutamaan perääsi.

Ps. tää kirjoitus on ehkä hieman vihaisena kirjoitettu. Kaikki on kuitenkin totta ja omasta näkövinkkelistäni kirjoitettu. Omasta mielestäni jokaisen tämän osaston hoitajan tulisi vierailla jossakin "hyvinvointivaltiossa" katsomassa kuinka ihana asia synnytys on ja kuinka vanhempia autetaan koko sairaalajakson aikana. 

Pps. Hoitajat oikeasti syövät koko ajan niitä ruokia.