Psykiatrinen sairaala: naisten akuutti

Kirurgian työharjoittelun ohella minun tuli suorittaa mielenterveys-, kriisi- ja päihdehoitotyön työharjoittelu. Ajatus tästä jännitti minua aivan sairaan paljon. En ennen ulkomaankoordinaattorin tapaamista tiennyt, onnistuuko minun edes suorittaa tätä täällä, mutta onneksi onnistui. Harjoitteluni suoritin Central Hospitalin yhteyteen kuuluvassa Mental Health Centressä (itse asiassa en 100 varmasti sano kuuluvan Centralin alaisuuteen, google ei kerro).

Aamuaurinko. Siellä se sairaala on. 

Namibian Sosiaali- ja terveysministeriön tiedottaja Ester Pauluksen mukaan mielenterveyteen liittyy paljon leimautumista. Maassa on paljon olettamuksia, että mielenterveyden häiriöt ovat noituuden ja pahojen henkien aiheuttamia ja sen takia omat lapset saatetaan hylätä sairaalaan. Tällä hetkellä vanhusten osastolla on Alzheimerin tautia sairastava potilas, joka on sisään kirjattu vuonna 1960. Hän tuli osastolle ollessaan 4-vuotias vaikean älyllisen kehitysvammaisuuden vuoksi. Hoitajat osastolla käyttävät diagnoosina vanhaa ”idiootti”-termiä. Hän on tällä hetkellä yli 60-vuotias ja tulee varmasti viettämään loppuelämänsä osastolla.  Toiseksi pisimpään osastolla on asunut 56-vuotias mies, joka tuli osastolle vuonna 1973. Kolmanneksi pisimpään osastolla viettänyt potilas on tullut sairaalaan vuonna 1998. Kuulostaako karulta?

Ensimmäisenä päivänä aloitin naisten akuuttiosastolta ja kokonaisuudessaan vietin tällä osastolla viisi päivää. Tämä osasto oli paikallisten opiskelijoiden mukaan ”se hulluin”. Osastolla oli harjoitteluni aikana 16 potilasta, joista 14 akuutteja potilaita ja 2 pitkäaikaista potilasta. Lähes jokaiselle naiselle oli diagnosoitu skitsofrenia, skitsoaffektiivinen häiriö tai kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mitään muuta diagnoosia en löytänyt potilastiedoista. Tosin potilaskansiot ovat maantapojen mukaan kirjoitettu käsin kansioihin, joissa ei ole minkäännäköistä loogisuutta. Hyvin on mahdollista, että joitakin muitakin diagnooseja oli piilossa papereiden joukossa. Omasta mielestäni osasto oli suoraan kuin jostakin leffasta. Pihamaa täynnä naisia tekemässä jotakin epänormaalia. Yksi tanssimassa takapuoli pystyssä, toinen twerkkaamssa, kolmas puhumassa alastomana kiville samalla niitä silitellen, neljäs huutamassa seinälle ja viides muuten vain tanssimassa ja laulamassa kreisisti. Loput joko nukkuivat, tuijottivat tyhjyyteen, yrittivät vakuutella minulle olevansa terveitä ja sitten vain huusivat minulle afrikaansiksi jotakin.

 

Työpäivät osastolla alkoivat aina aamuraportilla, jossa käytiin jokaisen potilaan ilta ja yö läpi potilaskansioiden raporttien avulla. Lisäksi rukoiltiin kaikkien työtekijöiden ja potilaiden puolesta sekä luettiin Raamattua. Aamuraportin jälkeen hoitajille ja opiskelijoille jaettiin omat työtehtävät. Itse pääsin mukaan lääkkeiden jakoon sekä vuoteiden petaamiseen. 

Ensimmäinen työpäivä yksikseni. Aikaisemmat 6viikkoa työskentelin
Tiian kanssa. Tänä aamuna jännitti.

Ensimmäisenä päivänä naisten akuuttiosastolla sain työskennellä kahdestaan toisen suomalaisen opiskelijan kanssa. Neljä seuraavaa päivää jouduin olemaan samalla osastolla 18 muun paikallisen opiskelijan kanssa. Paikalliset opiskelijat opiskelevat yliopistolla aina kaksi viikkoa, jonka jälkeen menevät työharjoitteluun kahdeksi viikoksi. Osuin tälle osastolle juuri siihen aikaan, kun kahden yliopiston opiskelijoilla alkoi työharjoittelu. Suomessa ei koskaan päästettäisi kaikkia opiskelijoita samalle osastolle. Hieman pääsin turhautumaan toimettomuuteen. Onneksi potilaat olivat kuitenkin uteliaita omasta taustastani joka päivä, joten minulla riitti keskustelukavereita.

Hoitoympäristöltään naisten akuuttiosasto oli erittäin vähävirikkeetön. Osaston seinät olivat yksiväriset ja huoneet pelkistetyt ja huoneissa oli vain sängyt ja muutama kaltereilla varustettu ikkuna. Takapihaa ympäröi korkeat muurit, joiden sisäpuolella ei ollut muuta kuin hiekkaa ja muutama penkki. Aamupalan jälkeen jokainen potilas lukittiin takapihalle ja usein potilaat ottivat mukaansa peitot ja tyynyt ja suuntasivat heti varjoon nukkumaan. Takaisin sisälle potilaat pääsivät lounaan aikoihin. 

Ensimmäisten päivien jälkeen olin haltioitunut mielenterveystyöstä ja aloin jo unelmoida suuntautuvani mtt-puolelle. Seuraavat viikot muuttivatkin sitten jo mieleni.

Ps.nämä potilaat eivät siis todellakaan olleet hoitotasapainossa. Psykooosilääkkeenä kaikilla haloperidol 5mg x2. Masennukseen tratsodonia 20mg tai fluoksetiinia 50mg ja mielialantasaajana litium.