Leikkuri

Paljon olisi vielä kerrottavaa työharjoittelusta, mutta vain viikko aikaa kirjoittaa. Olen viime päivät ahertanut oppimispäiväkirjojeni kanssa, joten blogi on jäänyt toiseksi. Tai oikeastaan kolmanneksi, heti auringonoton jälkeen. Ennen lomaa Etelä-Afrikassa työskentelin leikkaussalissa, joten tässä nyt hieman tarinaa sieltä:

Odottamani leikkausosastoviikko osui huonon viikon kohdalle, sillä kyseisellä viikolla vietettiin kahta juhlapäivää, jolloin leikkaussali olisi kiinni ja pääsin tutustumaan leikkaussaliin vain kolmena päivänä. Ensimmäisenä päivänä sain kiertää muiden paikallisten opiskelijoiden kanssa tutustumiskierroksen leikkausosastolla. Leikkausosasto koostuu kymmenestä leikkaussalista, joissa kahdessa tehdään päivystysleikkauksia ja kahdeksassa muussa elektiivisiä leikkauksia. Yhteen leikkaussaliin pääsee kolmesta ovesta: yksi ovi potilaalle, toinen kirurgisiin käsienpesuihin tuleville leikkaustiimille ja kolmas ovi instrumenttien kuljetuksiin. Leikkausosastolla ei saanut kulkea ilman asianmukaista vaatetusta, joka tulisi vaihtaa pukuhuoneessa. Leikkausosaston pukuhuone taitaa olla sairaalan ainoa pukuhuone, muiden osastojen hoitajat pukevat työvaatteet jo kotona. Työvaatteet muistuttivat hyvin paljolti suomalaista leikkaussalipukeutumista: vihreät paidat ja housut, hiusmyssy, nenäsuu-suoja ja kengänsuojukset. Steriiliin leikkausasuun pukeutuivat vain kirurgit sekä instrumenttihoitaja.

Ennen leikkaukseen tuloa potilaat olivat saaneet ohjeet leikkaukseen valmistautumiseen. Tämä tapahtui joko vuodeosastolla tai kotona. Vuodeosastolta tulevat potilaat monesti olivat saaneet esilääkkeenä diazepamia 1-2mg. Anestesia toteutettiin useimmiten sevofluraamilla, propofolilla ja fentanyylillä. Leikkausta saattoi hyvinkin olla seuraamassa jopa 20 henkilöä. Tämä oli ehkä suurin eroavaisuus Suomeen verrattuna. Etenkin Suomessa ortopediset leikkaukset ovat erittäin aseptisia eikä leikkaussalissa saa olla ketään ylimääräistä seuraamassa. Täällä kyseiset leikkaukset eivät eroa millään tavalla muista leikkauksista ja niitä sai mennä seuraamaan kuka tahansa.

Leikkauksen jälkeinen kivunhoito toteutettiin monen potilaan kohdalla täysin samoilla lääkkeillä:

-      paracetamoli 1g x1 7vrk

-      ibuprofeeini 400mg x1 7vrk

-      tramadoli 50mg x1 5vrk

Aivan kuin Katuturan sairaalassa olisi ollut jonkinnäköinen standardi kivunhoitoon, välittämättä tehdyn leikkauksen laajuudesta...

Kolmen työvuoron aikana osallistuin lukuisiin leikkauksiin, joista mielenkiintoisin oli 5 kuukautta vanhalle vauvalle tehty kallonmurtuman korjausleikkaus. Vauva oli heitetty ulos liikkuvasta autosta, jonka seurauksena hänen kallosta oli noin 2x1cm kokoinen pala työntynyt sisäänpäin. ”Craniotomy for depressed skull fracture”- leikkaus suoritettiin yleisanestesiassa anestesiakaasujen avulla. Ennen leikkausta anestesialääkäri yritti noin tunnin verran avata vauvalle suoniyhteyttä lukuisten eri lääkärien avustuksella, mutta onnistumatta siinä. Lopulta hän päätyi keskuslaskimokatetriin. Kokonaisuudessaan suoniyhteyden saamiseen meni yhteensä kaksi tuntia aikaa ja varsinaiseen leikkaukseen meni 15minuuttia. Paikalliset opiskelijat kyllästyivät katselemaan kanylointi-yrityksiä ja olivat lähteneet ruokatauolle odottamaan. He eivät kuitenkaan ehtineet tulla takaisin, joten sain Tiian kanssa yksinoikeudella katsella leikkausta. Tämä oli mukavaa vaihtelua, sillä leikkaussalissa saattoi olla jopa 10 opiskelijaa seuraamassa leikkausta, jolloin hyvää näköyhteyttä ei ollut tarjolla kaikille. Leikkauksen aikana vauva alkoi liikehtiä, jolloin anestesialääkärille tuli kiire lisätä sevofluraamia. Hänen saturaationsakin laski leikkauksen aikana 71%iin, mutta siihen ei kiinnitetty huomiota. Leikkauksen jälkeen, kun potilas irrotettiin hengityskoneesta, putosi hänen happisaturaationsa 20%iin ja häntä jouduttiin avustamaan hengityspalkeella. Tätä jatkettiin noin 10 minuuttia, kunnes saturaatio nousi 98%iin. Leikkauksen jälkeen hänet siirrettiin heräämöön, jossa hän vietti muutaman tunnin ennen siirtämistä lasten vuodeosastolla. Enempää ei tarina kerro.

Toiseksi mielenkiintoisin leikkaus oli vasemman jalan yhteen kasvaneiden isovarpaan ja etuvarpaan erotusleikkaus. Varpaat eroteltiin varovasti veitsellä, jonka jälkeen leikkauskohtaan ommeltiin kokoihosiirre. Ihosiirre otetiin oikean jalan säärestä. Koko operaatioon kului aikaa 34minuuttia. Ihosiirteen oton näkeminen oli yksi viikon tavoitteistani, joten olin onnellinen sen toteutuessa. Ihosiirre oli pienikokoinen, mutta siltikin näkemisen arvoinen. Ja kuten opiskelukaverini Suomessa tietävät: ihosiirteet ja haavahoito <3

Lisäksi pääsin seuraamaan muutamaa vatsan avaus leikkausta. Toisella potilaalla poistettiin ärtynyttä ohutsuolta ja toiselta löydettiin valtavan kokoinen kasvain. Kasvain oli valehtelematta 20x20cm kokoinen eikä edes mahtunut sairaalasta löytyviin näytepurkkeihin :D  Lisäksi pääsin lukuisiin ortopedisiin leikkauksiin, jotka suurista odotuksistani huolimatta osoittautuivat erittäin tylsiksi. Ortopedin kirurgit luulivat muuten minua lääkäriopiskelijaksi ja jouduin vastaamaan mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin. Vaihdoin aika nopeasti paikkaa syrjemmälle...

Kolme päivää leikkaussalissa olivat tylsiä. Extra tylsiä. Samalla myös mielenkiintoisia, mutta koska anatomian sanasto englanniksi ei nyt aivan kauhean hyvin ole itsellä hallussa, niin eipä niistä leikkauksista ymmärtänyt mitään. Saimme Tiian kanssa itse valita mitä leikkauksia menisimme katsomaan (oli meidät kyllä määrätty tiettyihin saleihin, mutta koska Afrika), mutta välillä emme emme ymmärtäneet sanaakaan leikkauslistalla olevista leikkauksista. Hakuammuntana mentiin.